Talviuinti on laji, josta osa ei ole kuullutkaan aikaisemmin. Silti tällä lajilla on useimpia kisaajia. Juuri alkaneissa talviuinnin maailmanmestaruuskisoissa Tallinnassa nähdään myös suomalaiset Mäkisen sisarukset, mutta kisojen ehdoton tähti on jääseireeniksikin kutsuttu chileläinen Barbara Hernandez. Osallistujia on 40 eri maasta ja heitä on yli 1500.
Kisat järjestetään Tallinnan satamassa Admiraliteetin altaassa. Allas on tehty suoraan mereen ja kisatilanne on todella autenttinen. Kun katsojilla on toppatakit niskassa, kilpauimarit sukeltavat hieman yli nolla-asteiseen veteen kesäisissä uimapuvuissa.
Kansainvälisen talviuintiliiton puheenjohtaja on suomalainen Mariia Yrjö-Koskinen. Hänen mukaansa tärkeintä, mikä saa uimarit pysymään kunnossa äärimmäisessä suorituksessa on terveellinen elämäntapa. Liitto järjestää kisat joka toinen vuosi ja nämä Tallinnan kisat ovat järjestyksessään yhdennettoista.
Kaikki lajin kisaajat omaavat vakityön. Sisarukset Elina ja Lotta Mäkinen ovat kirjanpitäjä ja opiskelija, sekä heidän veljensä Antti Mäkinen yrittäjä. Chileläinen Hernandez taas psykologi. Mäkisen sisarukset ovat käyneet uimassa avannossa lapsesta saakka, eikä heille tämäkään kisa tuota vaikeuksia kylmyyden puolesta.
Useimmat Tallinnan uimarit ovat Venäjältä, Suomesta, Virosta, Valko-venäjältä tai Latviasta. Mutta Santiagosta kotoisin oleva Barbara Hernandez on yllättävä kisaaja. Hänen kotikaupungissaan on maaliskuisin keskimäärin 22 astetta lämmintä ja lähimmät järvetkin löytyvät Andien vuoristosta noin kahden tunnin ajomatkan päästä. Hän sanookin uineensa koko lapsuutensa vain altaissa. Hän tutustui talviuintiin neljä vuotta sitten, kun hän alkoi uida valtameressä. Ensimmäisen kerran hänet kutsuttiin Argentiinaan, jossa oli jääuinnin kilpailut. Hän sanoo sopeutuvansa nopeasti veden lämpötilaan ja piakkoin hänen matkansa jo suuntasikin Siperiaan toisiin kisoihin. Siellä hän voitti kultaa 200 ja 450 metrin talviuinnissa.
Nykyään Hernandezin harjoitukset sujuvat joko kotialtaassa Santiagossa tai pari kertaa kuukaudessa Andien vuoristossa hänen kotijärvessään, Laguna de la Incassa. Kun muut lähtevät laskettelemaan, hän menee uimaan.
Talviuinnin maailmanmestaruuskisat päättyvät lauantaina 10. maaliskuuta, jolloin kisat päättyvät vesiperformanssiin.