Koiran on päästävä tarpeilleen, oli keli mikä tahansa. Liikuntaakin olisi hyvä harrastaa kaikenlaisesta kelistä huolimatta. Kuitenkin, kun mittari las
Koiran on päästävä tarpeilleen, oli keli mikä tahansa. Liikuntaakin olisi hyvä harrastaa kaikenlaisesta kelistä huolimatta. Kuitenkin, kun mittari las
Hevosturnajaislajin harrastajia ei ole Suomessa paljoa, vain noin 100-200 henkeä. Silti, tästä keskiaikaistyylisestä lajista aiotaan kaavailla uutta k
Suomen Valjakkourheilijoiden liitosta kerrotaan, että valjakkolajien suosio on kasvanut neljänä viime vuotena huimasti, jopa kolminkertaistunut. Ja u
Suomen liikuntaneuvosto tunnusti agilityn omaksi lajikseen vuonna 2016. Tämä helpotti huomattavasti lajin kustannuksia, ja esimerkiksi treenihalleja o
Hevosenkenkiä on monenlaisia, mutta perus hevosenkenkä ei ole paljoa muuttunut sitten keskiajan. Joitakin uutuuksia on toki tullut myös hevosten kengi
M | T | W | T | F | S | S |
---|---|---|---|---|---|---|
« Nov | ||||||
1 | 2 | 3 | ||||
4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 |
11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 |
18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 |
25 | 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 |