Suomen Valjakkourheilijoiden liitosta kerrotaan, että valjakkolajien suosio on kasvanut neljänä viime vuotena huimasti, jopa kolminkertaistunut. Ja uusia harrastajia tulee koko ajan lisää. Erityisesti yhden koiran kanssa harrastettavat lajit nostavat suosiotaan. Esimerkiksi koirahiihto on yksi suosituimmista harrastusmuodoista, mutta myös perinteinen kahdeksan koiran valjakkolajit ovat nostaneet myös suosiotaan.
Mahdollisuudetkin ovat parantuneet huimasti. Esimerkiksi koirahiihtäjille on tullut uusia latuja ja latuvuoroja eri kunnissa. Valjakkoliitossa on noin 600 lisenssiurheilijaa, mutta todellisuudessa valjakkoharrastajia on noin 10 000, sillä kaikki eivät rekisteröidy. Jos esimerkiksi hiihdossa koira on kytketty liinalla omistajaan, on kyseessä jo valjakko, ja kaikki eivät rekisteröidy, jos lajia harrastavat silloin tällöin. Silti, valjakoilla on pulaa treenimaastoista ja varsinkin suuren valjakon kanssa urheilevat joutuvat keksimään itse sopivimmat reitit.
Useimmat koiraharrastajat tekevät ladut ja reitit itse. Joskus reittejä joutuu etsimään kaukaa, koska niiden tulee olla jossakin, missä on omaa rauhaa ja tilaa harrastaa. Oma hommansa on kuskata tarvittavat varusteet ja koirat paikan päälle, sillä välttämättä sopivia reittejä ei löydy lähimaastosta. Tämä ei ole omiaan kasvattamaan valjakkolajien suosiota. Mutta täytyy kuitenkin muistaa, että valjakko on jokamiehenoikeuksilla kulkeva väline, joten urheilu on laillista lähes missä tahansa. Kuitenkin, useimmilla laduilla koirat ovat kiellettyjä. Jotkut kunnat antavat tosin koirahiihtäjien mahdollisuuden treenata myöhään illalla.
Koiravaljakosta on extreme lajiksi:
Suuret koiravaljakot ovat kuitenkin asia erikseen ja kunnallista mahdollisuutta toimintaan ei ole. Silti harrastajia löytyy. Esimerkiksi, Kontiolahdella asuva Juha Rompainen matkasi vuonna 2017 koiravaljakkonsa kanssa noin 1000 kilometriä itärajaa pitkin.
Tällai
seen suoritukseen täytyy treenata ahkerasti ja pelastus suunnitelmat täytyy miettiä tarkkaan, sillä olosuhteet ovat äärimmäiset. Vähäisen lumimäärän vuoksi hänen täytyi kävellä alkumatka, mutta silti varsinaista valjakkomatkaa kiertyi noin 1000 kilometriä. Vaaranpaikkoja voi olla vaikkapa jään päällä oleva vesi tai reen ajautumien päin puuta. Valjakon edellä kulki moottorikelkka, joka polki jälkeä koirille ja näin helpotti matkaa, varsinkin jos satoi lunta. Lisäksi, lähistöllä oli huoltoauto, joka kuljetti koirien kolmen viikon ruoat. Lisäksi, auton kyydissä oli kaksi varakoiraa.
Päivittäin matkaa tuli taitettua noin 100 kilometriä, joista noin 30-40 kilometriä aamulla ja sitten ruokailun jälkeen noin 40-50 kilometriä. Koirien vointi on tärkeintä ja niiden kunto täytyi tarkastaa aina säännöllisin väliajoin.
Suosituin koiravaljakkotoiminta on koirahiihto:
Yhden koiran valjakoita tosin näkee paljon enemmän kuin suuria kahdeksan koiran valjakoita. Lapin hiihtokeskuksissa koirahiihto on jo tehty helpoksi ja pikku hiljaa lajin harrastusmahdollisuudet paranevat myös etelän suunnalla.
Rovaniemellä saa jo seitsemän päivää viikossa hiihtää koiran kanssa. Olosuhteet ovat koirahiihdon kannalta taivaalliset. Etelämpänä mahdollisuudet ovat rajatummat. Jyväskylässä koirahiihtäjät pääsevät ladulle kahdesti viikossa ja Jyväskylän ympäryskunnissa kuten Tikkakoskella, Lievestuoreella ja Keljunkankaalla kerran viikossa.
Muut hiihtäjät ovat suhtautuneet koirahiihtoon pääosin positiivisesti. Helppoa lajista tekee se, että sopiva koira voi edustaa mitä tahansa rotua. Tärkeintä on se, että koira pitää juoksemisesta.
Koirahiihdossa järjestetään myös kilpailuja, mutta aivan mutkatonta koirahiihdon luvat eivät kuitenkaan ole. Esimerkiksi, Liepeen Koirahiihdon kisat jouduttiin siirtämään Lievestuoreelta Tikkakoskelle sillä kisalupaa ei hellinyt kunnan päättäjiltä. Kisoihin osallistui noin 30 hiihtovaljakkoa. Suomi on koirahiihdon kärkimaita ja laji on vielä lähtökuopissaan.