Joogan tuhansia vuosia vanha perinne elää edelleen. Sen tarkoitus oli valmistaa alun perin meditaatioon, mutta nykyään se toimii mielen ja ruumiin yhteen tuojana, mutta liikkeiden perusta on edelleen sama. Joogan liikkeet tapahtuvat hengitystä käyttäen, niin että sekä liike että hengitys ovat keskenään sopusoinnussa. Erilaisia joogalajeja on monia; on astanga, hatha, shiatsu, hotjooga ja monia muita. Joogaa kuitenkin kannattaa jokaisen kokeilla.
1. Jooga vaikuttaa mieleen positiivisesti, jos sitä harrastaa säännöllisesti. Tärkein tekijä on, että se vähentää stressiä. Hengitykseen keskittyminen tyhjentää mielen ja saa aikaan rentoutuksen, joka vaikuttaa pitkältä osin myös mieleen. Jooga on erittäin hyvä liikuntamuoto niille, jotka työskentelevät suurimman osan ajastaan tietokoneella, sillä joogan avulla kehoon saadaan uutta joustavuutta ja liikkuvuutta.
2. Jooga on helposti tehtävissä. Suurta välinearsenaalia ei tarvita, vain joogamatto ja mukavat vaatteet ovat tarpeen. Joogamaton puuttuessa, liikkeet on mahdollista tehdä myös vaikkapa olohuoneen matolla.
3. Jooga auttaa tietoisempaan läsnäoloon. Yksi joogan perusperiaatteista on keskittyä juuri hengittämiseen ja oman ruumiin tuntemiseen, ja se on juuri olemista kiinni nykyhetkessä. Näin myös keskittymiskyky paranee ja pystymme myös panostamaan paremmin työelämään. Tietoisemman läsnäolon myötä myös stressi vähenee huomattavasti.
4. Yllättävää kyllä, joogin ruoansulatus tehostuu. Joogan aikana vartaloa kierretään ja käännetään monin eri tavoin ja tämä auttaa ruoan kulkeutumisessa elimistössä. Myös hengitys vaikuttaa, sillä kehon kuona-aineet lähtevät hengittäessä paljon helpommin liikkeelle
5. Jooga vaikuttaa voimaan ja notkeuteen. Säännöllisesti harjoiteltuna liikkeet rutinoituvat ja voimakkuus kasvaa sen myötä. Hyvä keho auttaa myös omaan itsetuntoon.
8. Tietoisempaan läsnäoloon ja stressin vähenemiseen suoraan korrelaatiossa oleva asia on unenlaadun paraneminen. Tämä on myös tietty positiivinen oravanpyörä. Kun ihminen stressaa vähemmän, hän nukkuu enemmän ja kun hän nukkuu enemmän, hän stressaa vähemmän.
Jooga on yksi liikuntamuoto, joka ehdottomasti auttaa vähentämään merkittävästi stressiä ja auttaa tietoiseen läsnäoloon. Täydellinen joogan liikuntamuodon vastapari on jokin dynaaminen liikuntaharrastus, kuten tanssi tai lenkkeily, jossa suuret anaerobiset energiat saa ravisteltua pois kehosta.